Decola on laadukkaisiin keittiö- ja leivontavälineisiin erikoistunut verkkokauppa!
Tuomme itse maahan laadukkaita tuotteita muun muassa Italiasta ja Saksasta. Omat tuotemerkkimme ovat Dexam, Ghidini, Massari, Lares sekä Gräwe.
Tarinamme alkoi vuonna 2013 perustetusta kivijalkaliikkeestä Jyväskylän keskustassa, josta laajensimme myöhemmin verkkokaupaksi. Kivijalkaliikkeestä jouduimme luopumaan koronapandemian seurauksena keväällä 2020, jolloin varastomme myös muutti hetkellisesti Helsinkiin.
Syksyllä 2020 uusi yrittäjä otti Decolan ohjat käsiinsä ja siirsi varaston takaisin Jyväskylään, jossa varasto edelleenkin toimii. Nykyään varastomme yhteydessä toimii myymälä, jossa pääset tekemään ostoksia suoraan paikan päällä!
Olen Emma, 22-vuotias jyväskyläläinen. Olen ollut kiinnostunut leipomisesta ja ruoanlaitosta aivan lapsesta asti, mikä on kuljettanut minua mm. Junior Masterchef kilpailuun vuonna 2012. Tämä ala on siis hyvin lähellä sydäntäni edelleen ja vapaa-ajallani leivon paljon. Kaikki jakamamme reseptit ovatkin omaa käsialaani! Tällä hetkellä opiskelen myös markkinointia Jyväskylän Yliopistossa yrityksen ohella.
Olen ollut aikaisemmin Decolan kivijalkamyymälässä töissä ja edellisen omistajan jättäytyeesä tehtävästään pois, pyysi hän minua jatkamaan. Tämä oli tarjous ja mahdollisuus, jota en halunnut ohittaa! Tässä siis ollaan.
Hoidan itse tällä hetkellä suurimman osan yrityksen toiminnasta, joten oletkin voinut nähdä nimeni mm. asiakaspalvelun sähköposteissa. :)
Yleistä
Täysin suomalainen Decola.fi verkkokauppa myy tuotteita yksityishenkilöille sekä yritys- ja yhdistysasiakkaille Suomessa. Toiminnassamme noudatamme luotettavaa, hyvää kauppatapaa, säädettyjä lakeja ja säädöksiä. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron (alv), joka näkyy kuitissa eroteltuna.
Tilaaminen
Tuotteet tilataan verkkokaupassa ostoskorin kautta. Kaikki tilaukset vahvistetaan sähköpostilla. Tässä tilausvahvistuksessa näkyvät valitut tuotteet, hinta ja postituskulut ja -osoite. Tilausvahvistuksen saaminen edellyttää sähköpostin ilmoittamista tilauksen yhteydessä. Asiakas sitoutuu tilauksen yhteydessä voimassa oleviin toimitusehtoihin.
Rekisteröityminen
Tilaaminen ei vaadi rekisteröitymistä, joskin rekisteröitymisestä on hyötyä. Rekisteröityminen nopeuttaa tilaamista ja se mahdollistaa sen, että saa ensimmäisenä tiedot uutuuksista, alennuksista ja kampanjoista. Rekisteröityneenä yritysasiakkaana saat myös 10 % alennusta kaikista tilauksesi normaalihintaisista tuotteista.
Yritysasiakkaat
Tarjoamme yritysasiakkaille mahdollisuuden tehdä tilauksia myös sähköpostitse. Tällöin tarjoamme maksutavaksi myös verkkolaskutuksen.
Jos sinulla tarvetta suuremmalle tuotemäärälle, kuin meiltä löytyy varastosta, voimme tällöin tehdä tilauksen suoraan valmistajalle/toimittajalle. Suurissa tuotemäärissä huomioidaan tilauskohtainen alennus.
Toimitustapa ja toimituskulut
Toimitusaika on 1 – 3 arkipäivää.
Erityistapauksista (esim. jos tuotetta ei ole varastossa) tiedotamme mahdollisimman pian sähköpostitse tai puhelimitse. Posti ilmoittaa tekstiviestillä tilauksen saapumisesta noudettavaksi, siksi on tärkeää lisätä tilaukseen puhelinnumero.
Maksupalvelutarjoaja
Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.
Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
www.paytrail.com
Vaihto- ja palautusoikeus
Asiakkaalla on Suomen kuluttajasuojalain mukainen 14 vrk:n vaihto- ja palautusoikeus. Palautusoikeus koskee vain alkuperäisessä pakkauksessa olevia käyttämättömiä ja täysin myyntikelpoisia tuotteita, lukuunottamatta elintarvikkeita ja lahjakortteja.
Palautusohjeet:
Pakkaa tuotteet siististi esimerkiksi laatikkoon, jossa olet ne saanut.
Lisää pakettiin myös omat yhteystietosi sekä palautuksen syy.
Lähetä paketti seuraavaan osoitteeseen:
Decola
Yliopistonkatu 4 A 2
40100 Jyväskylä
Käsiteltyämme palautuksen ja todenneet sen alkuperäiskuntoiseksi, teemme tuotteista maksunpalautuksen tilauksessa käytetylle maksutavalle.
Mikäli sinulla on kysyttävää palautukseen liittyvissä asioissa, voit olla yhteydessä asiakaspalveluumme: asiakaspalvelu@decola.fi.
Asiakas maksaa palautuksesta aiheutuvat postikulut.
Noutamattomista paketeista perimme posti- ja takaisinlunastuskulut.
Reklamaatiot
Mikäli tuote on kadonnut tai rikkoutunut kuljetuksen aikana tai mikäli asiakkaalle on toimitettu väärä tuote, tulee asiakkaan ilmoittaa virheestä välittömästi asiakaspalveluumme: asiakaspalvelu@decola.fi.
Ilmoitus virheellisestä toimituksesta tai viallisesta tuotteesta on tehtävä viimeistään 14 vrk:n sisällä tuotteen vastaanottamisesta. Jos paketti tai tuote on vioittunut Postissa, on tuotteesta tehtävä vahinkoilmoitus/reklamaatio välittömästi Postiin. Tällöin Postin edustaja täyttää vahinkoilmoituksen, jonka asiakas allekirjoittaa. Ilmoita vioittuneesta lähetyksestä myös sähköpostiimme: asikaspalvelu@decola.fi. Vahinkojen minimoimiseksi, pakkaamme tuotteemme aina hyvin huolellisesti.
Muuta
Asiakkaan on ennen tilaustaan tutustuttava kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin. Pidätämme oikeuden toimitusehtojen muutokseen. Decola käsittelee kaikki asiakastiedot täysin luottamuksellisesti.
Tilauksen henkilö- ja yhteystietoja (nimi, osoite, puhelin, sähköposti) emme luovuta ulkopuolisille. Yhteystietoja käytetään ainoastaan tilauksen käsittelyyn ja rekisteröityneiden asiakkaiden kohdalla asiakaskirjeiden lähettämiseen. Käyttäjällä on oikeus tarkistaa, muuttaa tai poistaa itseään koskevat tiedot asiakasrekisteristä niin halutessaan.
REKISTERISELOSTE
Henkilötietolain (523/99) 10§ mukainen rekisteriseloste
1. Rekisterinpitäjä Decola Oy, Y-tunnus: 3164354-3, Yliopistonkatu 4 A 2, 40100 Jyväskylä sähköposti: info@decola.fi
2. Rekisteriasioita hoitaa Decolan henkilökunta
3. Rekisterin nimi
Verkkokauppa www.decola.fi asiakasrekisteri
4. Rekisterin käyttötarkoitus
Asiakasrekisteriä käytetään tilausten käsittelyyn, asiakassuhteiden hoitamiseen ja ylläpitoon, laskutukseen, tiedottamiseen ja markkinointiin.
5. Rekisterin tietosisältö
Rekisteri sisältää seuraavia tietoja: nimi, osoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite.
Tietolähteenä ovat asiakkaan tallentamat tiedot tilauksen tai rekisteröitymisen yhteydessä.
6. Säännönmukaiset tietojen luovutukset ja tietojen siirto EU:n ja ETA:n ulkopuolelle
Ei säännönmukaisia tietojen luovutuksia kolmansille osapuolille.
7. Rekisterin suojauksen periaatteet
Asiakasrekisterin tiedot on tallennettu järjestelmään, johon pääsy on mahdollista vain kyseisen oikeuden omaavalle salasanoilla ja tunnuksilla. Järjestelmä on suojattu myös palomuurein ja muiden teknisten keinojen avulla. Tiedot sijaitsevat lukitussa ja vartioiduissa tiloissa.
8. Rekisteröinnin kielto- ja tarkastusoikeus
Henkilöllä on oikeus kieltää rekisterinpitäjää käsittelemästä itseään koskevia tietoja suoramainonta, suoramarkkinointi sekä markkina- ja mielipidetutkimusta varten. Rekisteröidyllä on myös oikeus tarkastaa rekisteriin tallennetut itseään koskevat tiedot. Niin kielto- kuin tarkastuspyyntö tulee tehdä kirjallisesti.
9. Tiedon korjaaminen
Rekisterinpitäjä oikaisee, poistaa tai täydentää käsittelyn kannalta virheellisen, tarpeettoman, puutteellisen tai vanhentuneen henkilötiedon oma-aloitteisesti tai rekisteröidyn pyynnöstä. Korjauspyyntö tehdään kirjallisesti.
Decola Oy, 3164354-3